Lapsille ja perheille

Yhdessä kokemista

Lapsille, nuorille ja koko perheelle

Metsäkylpy sopii kaikille, vauvasta vaariin. Se voi olla juuri se sukupolvien välisiä kuiluja purkava mukava yhteinen tekeminen joka aivan huomaamatta tuo kaikista esille parhaita puolia. Koko perheen metsäkylpy tuo perheen sisäiseen dynamiikkaan yhteishenkeä.

Metsän henkeä etsiessään lapset huomaavat että haltijoita, keijuja ja peikkoja vilisee siellä täällä… mielikuvitus pääsee liikkeelle ja liikuttua tulee monipuolisesti. Yhdessä tekeminen on parasta, luonto  on todellinen aarreaitta! Myös lasten metsäkylpyyn kuuluu rauhoittuminen ja rentoutuminen. Metsäkylpy sopii myös päiväkotiryhmille, koulun liikuntapäivään, harrasteryhmien leiriohjelmistoon tai vaikkapa synttäriohjelmaksi.

Nuorille metsäkylpy antaa mahdollisuuden löytää aitoa yhteyttä erilaisen yhdessä kokemisen myötä kavereihin, sisaruksiin tai vanhempiin. Koulun, harrastusten ja kaveripiirin tuomat suorituspaineet unohtuvat ja niin pää kuin koko kroppa saa tervettä taukoa teknisiltä laitteilta. Myös nuori oppii kuulemaan oman sisäisen äänensä ja huomaa, että luonto ei koskaan arvostele. Nuorten metsäkylpy voisi olla myös vaikkapa koulun kautta järjestetty tai harrasteryhmän kanssa koettu elämys tai säännöllisesti kokoontuvan ryhmän voisi luoda paikkakunnan liikuntatarjontaa täydentämään.

Esimerkkejä mahdollisuuksista:

Perheen metsäkylpy

  • 1 h, 37,50 € / aikuinen, 20€/lapsi (alle 18v.)
  • 1,5 h, 45 € / aikuinen,  25 € / lapsi
  • 2 h, 55 € / aikuinen, 30 € / lapsi

Metsäkylpyohjelma suunnitellaan pienimmän lapsen (tai huonojalkaisimman seniorin) ehdoilla koko perheelle sopivaksi. (Pieni lapsi ei jaksa keskittyä metsäkylpyyn määräänsä kauempaa, mutta lisäksi teemme toiminnallisempaa ohjelmaa.)

Nuorten metsäkylpy (10-18v)

  • 1h, 22,50 €/hlö/1-4 hlö, 20 €/hlö/5-10 hlö, 18€/hlö/10-15hlö
    seuraava 0,5 h 7 €/hlö

Nuorten metsäkylpy onnistuu parhaiten, mikäli he ovat saman ikäisiä tai ikäeroa on vain vähän. Isompien nuorten metsäkylpy voidaan toteuttaa myös vaikkapa pimeään vuorokaudenaikaan tai retken lepohetkenä. Puolessatoista tunnissa voidaan myös viritellä nuotio osana ohjelmaa.

Lasten metsäkylpysynttärit

  • 1h (max 8 lasta) alk 65 € / 1-5 lasta, seuraavat 10 € / lapsi
  • 2h + synttärieväät  27 € / lapsi

Synttärimetsäkylpyyn voidaan sopia sankarille mieluinen teema. Alle 7-vuotiailla on hyvä olla tuttu aikuinen lähettyvillä tarvittaessa. Muutenkin, aikuiset voivat viettää aikaa lähettyvillä omassa ryhmässä kuulumisia vaihdellen synttäreiden ajan. Metsäkylpysynttärit voidaan toteuttaa oman kodin lähiluonnossa tai vaikkapa vuokralaavun -tai kodan ympäristössä.

Ota yhteyttä